Mestarin syntymästä 110 vuotta

Kirjoitin tämän lähes 10 vuotta sitten ja tarjosin sitä Helsingin Sanomille. Kulttuuritoimituksen päällikkö ilmoitti, että heillä on omat asiantuntijansa joita he käyttävät. Sanomalehti Demari julkaisi kirjoituksen myöhemmin samana syksynä...

29.08.2010 

Syyskuun alussa 2010 tuli kuluneeksi 110 vuotta hänen syntymästään; hyvällä syyllä häntä voitaisiin kutsua humanismin mestariksi – niin radikaaleja ja uutta luotaavia näkemyksiä hän esitti ihmisenä olemisesta ja ihmisen tavasta etsiä ratkaisuja olemassaolon, elämän mukanaan tuomiin ristiriitoihin.

Hän syntyi vuonna 1900 syvästi uskonnolliseen kotiin; uskonnon harjoitus ja sitä koskevat opinnot sävyttivät jo nuoresta pojasta hänen elämäänsä. Ei siis ihme, että hän otti myös opiskelussaan uskonnon keskeiseksi teemaksi tehden jo 21-vuotiaana tohtorinväitöskirjan kristinuskon opetuksista – väitöskirjan nimi oli ”The Dogma of Christ”.

Usko ulottuvuutena koskee jokaista ihmistä eikä hänen mukaansa kysymys olekaan uskosta ja sen puuttumisesta, vaan siitä minkälaisen sisällön ihmisen usko saa. Hän asetti myös uskon vaatimukseksi ihmisen suojelemisen, ihmisen universaalit ja luovuttamattomat oikeudet. Uskon tehtävänä ei ollut ihmisen alistaminen vaan vapauttaminen.

Jo 1920-luvun lopulla hän ryhtyi analysoimaan autoriteetin käsitettä arvoja luovana ja siirtävänä voimana. Arvoja välittävänä instituutiona oli jo vuosisatoja ollut perhe. Patriarkaalisesti järjestyneessä yhteiskunnassa arvojen välittäjänä oli autoritaarinen perheenpää, useimmiten kaiketi isä. Hän toi keskusteluun autoritaarisuuden käsitteen, vaikkakaan sitä koskeva yhteiskunnallinen tietoisuus ei ehtinyt Saksan kolmannen valtakunnan tai Neuvostoliiton järjestelmien analysointiin.

Frommin kirjoitukset ja suuret tutkimukset autoritaarisuudesta veivät hänet pakomatkalle, aluksi Sveitsiin ja sen jälkeen Yhdysvaltoihin, jossa hän aloitti laajaksi muodostuneen julkaisutyönsä. Autoritaarisuuden nosti sodan jälkeen keskusteluun hänen tutkimustensa pohjalta hänen kolleegansa Adorno, Frankfurtin sosiaalipsykologian laitokselta 1930-luvulta.

Hänen panoksensa psykoanalyyttiseen ja sosiaalipsykologiseen keskusteluun ja kirjoittamiseen on yhä tänäkin päivänä merkittävä. Hän arvosti Sigmund Freudin psykoanalyyttista metodia ja monia hänen ihmisen alitajuntaa, tiedostamatonta koskevia hvaintojaan, vaikkakaan ei voinut yhtyä Freudin käsityksen libidon, sukupuolisuuden keskeisestä osuudesta ihmisen suuntautumisessa. Sen sijaan hän oletti ihmisen suuntautumisen taustalla vaikuttavan sen tavan, jolla ihminen yrittää ratkaista olemassaoloon ja hengissäselviytymiseen liittyvät peruskysymykset. Ihmisen suuntautuminen ja luonteenpiirteistö kertoo jotain olennaista siitä yhteiskunnasta jossa hän elää ja etsii tietään.

Freudia merkittävämmäksi ihmisen motiiveja ja suuntautumista koskevassa tarkastelussa nousi hänen analyysissaan Karl Marx, joka oli nostanut yhteiskunnan taloudellisen perusrakenteen ja sen yhteyteen muodostuneen monitasoisen kulttuurin elämisen ja tuotannon ehtojen toteuttajana. Yhteiskuntaluonteen käsite oli tuohon aikaan uutta; globaalissa markkinataloudessa elävän on oikeastaan aika helppo ymmärtää kilpailutalouden luonnetta muokkaava ja vaihtoehtoisia kulttuureja tuhoava monokulttuuri. Sen sopeutumista, alistumista ja tottelevaisuutta vaativa luonteenpiirteistö on rakentunut epäproduktiivisten aineksien kuten pohjattoman omistamisen himon, ahneuden, henkisen ja tarvittaessa fyysisen väkivallan, kaupallisesti kritiikittömän, voittoa tavoittelevan luonteenpiirteistön varaan. Elämää ylläpitävä, luova, omaehtoisesti lähestyvä, nykyiselle taloudelliselle ja kulttuurirakenteelle vaihtoehtoja hakeva elämäntapa on joutunut puolustuskannalle. Siitä maksetaan raskasta hintaa elämättömän elämän, henkisen kurjistumisen – vieraantumisen muodossa.

Osallistavan yritysdemokratian ja työpaikkademokratian käsitteet esiintyvät jo hänen 1950-luvun kirjoissaan ja kirjoituksissaan. Ulkopolitiikassa hän piti Neuvostoliittoa taantumuksellisena hyvinvointivaltiona, joka oli täysin vääristänyt Marxin ihmiskeskeiset lähtökohdat ”tieteellisellä sosialismillaan”.

Viimeisinä vuosinaan hän analysoi ihmisen omistamisen himoa ja olevaa, ihmisen täyteen toteutumiseen tähtäävää elämäntapaa toistensa vaihtoehtoina. Tuhosuuntaisen luonteenpiirteistön esimerkeiksi hän nosti – monien joukosta – Hitlerin nekrofiilisen, elotonta rakastavan yhtäällä ja Stalinin autoritaarisen ja sadistisen luonteenpiirteistön toisaalla. He loivat formaattia massoille omana aikanaan.

Hän uskoi, että ihminen voi saavuttaa elämää ylläpitävässä asennoitumisessaan havahtumisen, ”X-kokemuksen”, joka lopullisesti ohjaa ihmistä täyteen syntymiseen ja vapauteen täynnä inhimillisiä puutteita ja tragiikkaa olevasta ihmisenä olemisen esihistoriasta.

Hän kuoli Sveitsissä vuonna 1980 79-vuotiaana. Hänen nimensä on Erich Fromm.